Kalevala-pastissit

Tehtävänänne on tuottaa valokuva, joka mukailee Kalevala-aiheista maalausta nykyaikaan sopivaksi. Pastissi pyrkii jäljittelemään yhtä tai useampaa tunnettua teosta tai tyylilajia. (Tämän kokonaisuuden toteuttamiseen voidaan käyttää esim. 1-3 oppituntia. Sopiva ryhmäkoko on noin 2-4 henkeä.)

1. Tutkikaa erilaisia Kalevalasta tehtyjä maalauksia ja kuvia (esim. Internetistä ja oppikirjasta). Miettikää, mitä siinä kuvatut asiat voisivat nykypäivänä edustaa.

Voitte myös etsiä mallia jo tehdyistä Kalevala-mukaelmista. Tällainen on esimerkiksi RAY:n mainos “Pidetään huolta”. Toteutuksenne voi mainostaa myös jotain aiheeseen liittyvää asiaa.
2. Voitte lähteä liikkeelle kuvan analysoimisesta:

  • Mitä taideteoksessa on?
  • Mistä se kertoo? (Lukekaa siihen liittyvästä tarinasta esim. oppikirjasta tai Kalevala-nettisivustoilta.)
  • Mihin eri esineet ja ihmiset on  kuvassa sijoitettu?

3. Pohtikaa sitten, miten kuvan tarinan voisi nykyaikaistaa. Liitteenä on esimerkkejä.

4. Valitkaa kuvauspaikka ja tarvittavat rekvisiitat (vaatteet, esineet). Yrittäkää pitää kuvan sommittelu samanlaisena: kuvassa olevat ihmiset ovat siis samassa asennossa ja kuvakulma pysyy samana. Ottakaa roolinne ja eläytykää siihen!

5. Ottakaa muutama otos ja valitkaa niistä parhain. Kuvaa voi muokata tietokoneella kuvankäsittelyohjelmalla. Esimerkiksi värisävyjä ja kylläisyyksiä vaihtelemalla kuvaa voi muokata sellaiseksi, että se vastaisi alkuperäisen kuvan värimaailmaa.

Pastissi-esimerkkejä

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s