Draamatehtäviä Kalevalasta

Draamatehtävät voidaan toteuttaa yhteisesti koko luokan voimin, Joka tehtävään tulee kuitenkin valita yksi vastuuryhmä, joka vastaa näytelmän keskeisten tapahtumien suunnittelusta ja toteutuksesta. Muu luokka toimii enemmän tai vähemmän aktiivisena yleisönä.

 

Sankarigaala

Kalevalassa tehdään paljon urotekoja. Kalevalan sankareille päätetään järjestää sankarigaala, jossa heidät palkitaan upeista urotöistään ja jopa ihmishenkien pelastamisesta.

 

Ennakkovalmistelut:

– Pohtikaa ja päättäkää, mistä titteleistä gaalassa jaetaan palkintoja (esimerkiksi vuoden sammontakoja, vuoden karhunkaataja…). Tämän jälkeen sovitte, kenelle palkinto osoitetaan ja kirjoitetaan lyhyt, ylistävä selostus siitä, miksi tämä henkilö saa kyseisen palkinnon. Selostus luetaan palkinnon saajan paljastamisen jälkeen.

– Suunnitelkaa palkinnot! (perinteinen pysti, jokin esine..?)

– Päättäkää, mitä palkintojen jakojen väleissä tapahtuu. Nouseeko lavalle esimerkiksi jokin esiintyjä (esimerkiksi laulaja, runonlausuja, taikuri…)

Valitkaa ryhmän jäsenistä:

– Sankarigaalan juontaja (miettii itselleen sopivat vuorosanat)

– Palkintojen saajat (miettivät kiitospuheensa)

– Mahdolliset esiintyjät (valmistelevat esityksensä)

Muu luokka toimii yleisönä.

 

 

 

Kalevalan Kauneuskilpailut (yhteiset miehille ja naisille)

 Ketkä Kalevalasta hahmot osallistuisivat Kalevalassa järjestettäviin Miss & Mr. Hurmaava –kilpailuihin? Kuka on äänestetty ennakkosuosikiksi? Ketkä ovat kisassa itsevarmoja? Ketkä juuri ja juuri uskaltautuvat mukaan, sillä eivät juurikaan saa suosiota ulkoisella olemuksellaan? Nämä ei-niin-hyvännäköiset tapaukset saattavat kuitenkin hurmata yleisön älykkyydellään, joka saadaan esille vastauksilla kinkkisiin kilpailukysymyksiin.

Ennakkovalmistelut:

-Kilpailukysymysten miettiminen. Pohtikaa, mitä tavanomaisissa missikilpailuissa kilpailijoilta kysytään ja tehkää niistä muunnelmia sopiviksi Kalevalan maailmaan, esimerkiksi: Mikä on turhinta maailmassa? Miten toisit maailmaan rauhan? Mikä tekee elämästä hyvän?

– Pukukierrosten valinta (iltapukukierros, urheilupukukierros…-> vaaterekvisiitta tärkeää!) Huom. pojat voivat pukeutua naisiksi ja tytöt miehiksi, niin saadaan lisää huumoria peliin! 🙂

– Kun kilpailijat vaihtavat pukujaan, voi yleisöä viihdyttää esiintyjä (perinteinen lauluesitys, runoesitys, taikuri…)

Valitkaa ryhmän jäsenistä:

– Kilpailun juontaja (miettii itselleen sopivia vuorosanoja kilpailukysymysten lisäksi)

-5-6 kilpailijaa (jokainen heistä miettii hahmolleen sopivia vastauksia kilpailukysymyksiin + hahmolle sopiva käytös, eleet, ilmeet ym. kilpailun aikana)

– Mahdolliset esiintyjät (valmistelevat esityksensä)

Muu luokka toimii yleisönä (yleisö äänestää sekä nais- että miespuoleisen voittajan)

 

Oikeudenkäynti Kalevalassa

Kalevalan tapahtumat ovat yhtä kieroa rikosten vyyhtiä. Suuri osa tapahtumista olisi vaatinut viranomaisen puuttumista ja pitkäjänteistä oikeudenkäyntiä.

Ennakkovalmistelut:

– Miettikää, mitkä tapahtumat voisivat vaatia oikeudenkäyntiä, Valitkaa noin kolme tapahtumaa (esim. Ainon hukuttautuminen, Untamon ja Kalervon riitojen tulokset… ) Kaikki tapaukset käsitellään samassa oikeudenkäynnissä.

– Päättäkää, mikä on tuomio (vapautus, elinkautinen…)

Valitkaa ryhmän jäsenistä:

– Tuomari, syyttäjät, todistajat, asianosaiset, asianajajat. Kuka haluaisi ketäkin mistäkin syyttää? (esim. Joukahainen syyttää Väinämöistä Ainon kuolemasta. Kuka haluaisi puolustaa Väinämöistä? Miten voisi puolustautua? Miten syyttäjä vastaa puolustuksiin? )Miettikää jokaiselle sopivat vuorosanat.

 

 

Kalevalan tapahtumat eri elementeissä

Saat opettajalta kuvapohjan, johon on piirretty kolme elementtiä: paperin alaosio on jaettu maa– ja vesialueeseen, ja yläosio on ilmaa (taivas). Tehtävänäsi on tietojesi karttuessa piirtää tai kuvata tekstimuodossa niin tarkasti kuin haluat Kalevalan keskeiset tapahtumat oikean elementin kohdalle. Voit merkitä myös esimerkiksi plus- tai miinusmerkein tapahtuman kohdalle sen, onko elementistä näissä tapauksissa hyötyä vai tuottaako se hahmolle hankaluuksia. Voit esimerkiksi myös symboloida ristillä kuolemaa tietyssä elementissä. Kalevalan tapahtumiin liittyy useita uhkatilanteista: väijyykö vaara maalla, vedessä vai ilmassa?

Kalevala-hahmon Facebook-profiili

Suunnittele ja toteuta valitsemasi Kalevala-hahmon Facebook-profiili. Mieti, mitä tämä hahmo jakaisi Facebookissa. Minkälaisen profiili- ja taustakuvan hän valitsee? Minkälaisia päivityksiä hän on kirjoittanut? Missä paikoissa hahmo on vieraillut? Ketkä ovat hänen Facebook-kavereitaan? Onko hän merkinnyt profiiliinsa perheenjäseniään, siviilisäätyään tai ammattiaan? Mitä videoita, artikkeleita ym. linkkejä hän jakaa kavereilleen? Mistä sivuista hän tykkää? Kenen kanssa hän juttelee chatissa?

Voit käyttää profiilin luomiseen Fakebook-sivua: http://www.classtools.net/FB/home-page

Kalevalan sisältö (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura)

Facebook-profiilin lomakepohja (LibreOfficen Writer-muodossa)

Esimerkki: kalevala_profiili kalevala_profiili2

Hätäviestit

Kalevalan hahmot joutuvat tämän tästä tiukkojen tilanteiden eteen. Jos Kalevala-hahmoilla olisi ollut kännykkä käden ulottuvilla, millaisia avunpyyntötekstiviestejä he olisivat lähettäneet?

Valitse yksi hahmo ja selvitä itsellesi: Minkälaisen ongelman edessä hahmo on? Keneltä hän pyytää apua? Millaista kieltä hän käyttää tekstiviestissään? Käyttääkö hän hymiöitä? Muista saldoraja – 160 merkkiä on maksimimäärä.

(Esimerkki: Joukahainen äidilleen: ”Olis pitänyt laittaa ne sun ehdottamat kumpparit jalkaan! Täällä sitä mennään, puoli miestä suossa. PS. Tuli luvattua sisko yhelle ukonkäppyrälle. Koita lepytellä.”)

 

Kalevalan juoni still-kuvina – draamatehtävä


Oppilaille jaetaan katkelmat Kalevalaseuran juonitiivistelmästä.
http://www.kalevalaseura.fi/kalevalankankahilla/c.php

Jokainen ryhmä suunnittelee omasta katkelmastaan still-kuvasarjan, joka esitetään muulle luokalle. Yksi ryhmäläinen toimii kertojana. Kun katkelmat esitetään oikeassa järjestyksessä, muodostuu niistä yhtenäinen Kalevalan tarina.

Kalevalan juoni kuvina

Featured

Tehtävänänne on kirjoittaa elokuvan kuvakäsikirjoitus. Kuvakäsikirjoituksen avulla voidaan ideoida, miten jokin tarina muuttuisi esitykseksi. Kuvakäsikirjoituksen tekemiseen löytyy hyvät ohjeet mediakompassin sivuilta: http://mediakompassi.yle.fi/4-6-luokkalaiset/ekan-elokuvan-abc/kuvasuunnittelu/tekeminen

1. Tutustukaa kuvakäsikirjoituksen tekemisen ohjeisiin.

2. Valitkaa yksi Kalevalan tarina (esimerkiksi Kullervo Kalervonpojan onneton kohtalo) ja valitkaa sieltä yksi  tarina, josta teette kuvakäsikirjoituksen. Tarinoita löytää oppikirjasta ja Kalevala-sivustoilta sekä juonitiivistelmistä. Miettikää, mitä missäkin tarinan vaiheessa voisi käytännössä tapahtua. Pohtikaa, miten henkilöt siinä toimivat? Mitä he mahdollisesti tuntevat? Millaisessa ympäristössä he ovat? Miten tilanne päättyy? Tehkää paperille suunnitelma tarinan kulusta.

3. Suunnitelkaa seuraavaksi tarkasti, mitä haluaisitte kustakin kohtauksesta kuvata. Ketä henkilöitä tilanteessa on? Mitkä asennot henkilöt ottavat? Pohtikaa kuvakulmaa, lavastusta, joka kuvaan tulee sekä sommittelua. Rakentakaa esimerkiksi yhdestä tarinasta viiden kohtauksen kuvasarja.

4. Piirtäkää kuvat.

Myöhemmin kuvia voidaan käyttää apuna esimerkiksi lyhyen videon kuvaamiseksi valitusta tarinasta.

Kalevala-hahmon Facebook-profiili

Suunnittele ja toteuta saamallesi A3-monistepohjalle valitsemasi Kalevala-hahmon Facebook-profiili. Mieti, mitä tämä hahmo jakaisi Facebookissa. Minkälaisen profiili- ja taustakuvan hän valitsee? Minkälaisia päivityksiä hän on kirjoittanut? Missä paikoissa hahmo on vieraillut? Ketkä ovat hänen Facebook-kavereitaan? Onko hän merkinnyt profiiliinsa perheenjäseniään, siviilisäätyään tai ammattiaan? Mitä videoita, artikkeleita ym. linkkejä hän jakaa kavereilleen? Mistä sivuista hän tykkää? Kenen kanssa hän juttelee chatissa?

Kalevalan sekavat suhteet

Featured

Saat monistepohjan, johon on koottu Kalevalan keskushenkilöitä. Sitä mukaa kun tietosi Kalevalasta karttuvat, lisää monisteeseen henkilöiden välisiä suhteita kuvaavia symboleita, esim:

  • sydän=rakkaus
  • salama=viha
  • hymynaama=ystävyys
  • surunaama=huonot välit
  • risti=kuolema

Keksi itse lisää symboleita! Huomaa, että tunteet eivät aina ole molemminpuolisia. Käytä nuolia osoittamaan, kuka tuntee mitäkin ketäkin kohtaan.

Kalevalan maailmat 2

2. Sitä mukaa kun tietosi Kalevalan juonesta karttuvat, sijoita Kalevalan päähenkilöt oikeisiin paikkoihin sen mukaan, mistä he ovat kotoisin. Merkitse karttaan myös alla lueteltuja tärkeimpiä tapahtumia. Valitse lisäksi päähenkilöistä yksi (esim. hahmo, jonka sait henkilöhahmotestistä), jonka liikkeitä seuraat. Sitä mukaa kun tietosi Kalevalan juonesta karttuvat, merkitse henkilön retket karttaan nuolilla.